Minulla on ikävä jotain sellaista, mitä minulla ei ole koskaan ollutkaan.
Onko tämä sellainen hidastuva, pysähtyvä
elämänhetki, jolloin kaikki mennyt muuttuu merkityksettömäksi?
Vanhat kaunat, katkeruudet, vihaiset sanat lentävät suoraan sairaalan ikkunasta ulos?
En tunne katkeruutta tai muutakaan tunnetta, kun katson Sinua kaikkien letkujesi takana.
Oikeastaan en edes tunne Sinua ollenkaan.
Näen katseessasi avuttomuutta ja pelkoa elämän muuttumisen edessä.
Onko tämä sellainen hetki, että lakkaan miettimästä, millainen Sinun olisi pitänyt olla, että olisin voinut katsoa Sinua ylöspäin, arvostaa, olla sinusta ylpeä?
Katsot minua sairailla, väsyneillä silmilläsi, enkä voi olla ajattelematta - mikä minä olen Sinua ja sinun elämäntapaasi arvostelemaan?
Mikä minä olen Sinulta mitään odottamaan?
Miksi minä olisin edes katkera jostain, mitä et koskaan olisi voinut minulle ollakaan?
Ovatko kaikki nuo ajatukset vain omia täyttymättömiä odotuksiani siitä, miten kaiken olisi pitänyt mennä?
Jospa niiden ei kuulunutkaan täyttyä ja oletkin juuri sellainen kuin Sinun kuuluukin?
Onko tämä ikävä pienen lapsen rakkaudennälkää, joka heräsi tällä vihoviimeisellä hetkellä täysin hereille ja haluaa vihdoinkin tulla kylläiseksi?
Sitä ruokaa et juurikaan jakanut, enkä nyt osaa päättää, onko se velka vai lahja.
Lahjaosastolle en Sinua osaa vielä täysin sijoittaa, vaikka näenkin sen kaukana ovet kutsuvasti auki.
Onko ikävä, tuo ahdistava ikävä vain surua tunteistani, joista jäin paitsi ja joita olisin halunnut tuntea.
Olenko siis itsekäs ja halusinkin vain jotain itselleni muiden, sinun avulla?
Olemmeko kaikki itsekkäitä ja haluamme tuntea itsemme rakastetuiksi emmekä niinkään rakastaa tai hyväksyä elämää, ihmisiä sellaisenaan?
Olemmeko unohtaneet katsoa katkeruuden läpi?
Miksi se on olemassa?
Mitä se tarjoilee?
Miksi hulttio, alkoholisti, rikollinen tai vain etäinen kuten sinä, olisi sen huonompi opettaja kuin ns.kunnollinen, rakastava vanhempi?
Opit vain ovat hyvin erilaisia.
Päätämme itse, onko joku asia tai ihminen velka vai lahja ja miten otamme sen vastaan.
Oivaltamiseen voi vain valitettavasti kulua koko elämänaika eikä sekään välttämättä riitä.
Katson kärsiviä kasvojasi ja mietin, olisinko minä voinut parantaa välejämme.
Lapsena en osannut - oli vain tyhjyys, välinpitämättömyys, puhumattomuus.
Nuorena en halunnut - oli vain häpeä, katkeruus, vastenmielisyys.
Aikuisena en jaksanut - olin täynnä oman elämäni draamaa, enkä uskonut muutokseen.
Halusin vain unohtaa Sinut ja sinun elämäsi.
Minulla oli oma elämä. Erillään Sinusta.
Nyt kun olet kuolemaisillasi, tunnen vain elämän kevyen tuulen, joka leijailee ympärilläsi ehkä vielä viikon tai muutaman kuukauden.
Se on kirkas, puhdas, yksinkertainen ja niin kaunis.
Se kuiskailee lähelläsi hyvin selvin sanoin - Sinun elämäsi oli nyt tässä tällä kertaa ja kaikki on ihan hyvin.
Vaatimukset, halut, tarpeet tuntuvat enää kovin toisarvoisilta ja etäisiltä normaalin elämän asioilta.
Vuosien varrella on minulle valjennut jotain ja myös osaksi Sinun ansiostasi, isä. Kiitos siitä.
Elämässä rakastetuksi tuleminen ei olekaan kovin tärkeää.
Tärkeintä on itse oppia rakastamaan ehdoitta, ketään syyllistämättä, mitään vaatimatta.
Jään vielä harjoittelemaan tänne hetkeksi tai niin kauan kuin oma tuuleni minua kannattelee.
Kasvosi kertovat suuresta ikävästä - ikävästäsi jonnekin, jota et koskaan uskonut olevan olemassakaan.
Kohta kaikki valkenee.
Ja iloitsen täydestä sydämestä kanssasi.
Lainauksia ikävästä
Onko sulla joskus ikävä ollut,
jotain, jota ei ehkä olekaan
Onko sulla koskaan ikävä tullut,
vaikket tiedä, mitä ehkä kaipaatkaan
Minulla on ikävä,
minulla on suunnaton ikävä
Niinkuin pieni satu, johon lapsena
uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan
Tai niinkuin kaunis maisema,
jota ei koskaan ole edes ollut olemassakaan
Ootko omaa elämääsi ikävöinyt,
joka ohi kulkee ettet huomaakaan
Päiviä lyhyitä tai pitkiä,
joista et koskaan saanut otettakaan
Minulla on suunnaton ikävä sinne,
mistä en koskaan ole kuullutkaan
Tunsitko sä joskus sen tulisen hetken,
ja sanoit nyt aloitetaan uudestaan
Huomasitko sitten sen elämäsi hetken
jo kohta menneen menojaan
Sinulla on suunnaton ikävä sinne,
mistä et koskaan ole kuullutkaan
Sinä olet jo kauan kaivannut minua,
minua ei varmasti olekaan
Sinulla on ikävä
sinulla on suunnaton ikävä
(Pave Maijanen, ikävä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti