RAPATESSA ROISKUU

 

Mietin, mitä minun pitäisi. Pitäisikö mitään.

Eihän muutkaan juuri mitään. Jotain vaan, aika vähän.

Jotkut vähän enemmän.

Pitäis varmaan olla ihan tyytyvänen, kun oikein puolesta päätetään,

nähdään kovasti vaivaa, paljon neuvotaan, suositetaan ja sillai hellästi pakotetaan.

Joku tietää kyllä paremmin.

Onhan se niin helppoa. Vaivatonta. Sitä just.

Ei turhaa pohdintaa, omantunnon viilauksia, ei taaksepäin vilkuilua.

Joku tietää varmasti aina paljon paremmin.

Mutta siellä takanapäin, ihan vähän aikaa sitten juuri painotettiin 

omaa arviointikykyä, omaa ajattelua, omaa tiedonhankintaa eri lähteistä.

Muistan kuulleeni nuoruudessa usein:

"ÄLÄ USKO SUORAAN MITÄÄN, 

 EPÄILE KAIKKEA, OTA SELVÄÄ, VERTAILE TIETOA,

 MIETI  JA TEE OMAT JOHTOPÄÄTÖKSESI. 

TYHMÄHÄN SE ON, JOKA KAIKEN USKOO.

ÄLÄ NIELE MITÄÄN PUREKSIMATTA!"

Noin sen muistan, vielä selvästi nyt - kohta ehkä enää hämärästi.

Milloin tuo totuus muutettiin? Oliko se siis valhe koko ajan?

Olivatko nuo usein kuullut neuvot täyttä puppua?

Ei siis ole hyväksi olla enää itsenäisesti ajatteleva, harkitseva, 

historian viisauksia tutkiva, ihmiskunnan virheistä oppiva,

omasta kohtalostaan päättävä homo sapiens - viisas ihminen.

Joku muu on siis viisaudet ja totuudet uudelleen määritellyt 

sekä ne miettinyt ja pureksinut minun puolestani. 

Minun parhaakseni?

"Rapatessa roiskuu", sanoi joku somessa, kun kuuli ihmisen vammautuneen 

erittäin hyvin mietityn ja hyvinkin tutkitun kokeen jälkeen.

Sen piti olla jonkun parhaaksi, muttei ollutkaan juuri hänen.

Kenen ja milloin sitten?

MINÄ EN HALUA OLLA TUO RAPA, JOKA ROISKUU!

                                                                       

Kuka se on, joka päättää, että ihmiset ovat rapaa, joka roiskuu

seinille ja saa sitten valua alas ihan itsekseen, kenenkään välittämättä?

Monet pistävät aurinkolasit silmille ja katselevat toisaalle. 

Kaikki haluavat kuulua siihen joukkoon, joka saa jatkaa

elämää uudestaan ja niin normaalisti.

Jokainen haluaa kävellä huomisen auringonnousuun terveenä omilla jaloillaan.

Jokainen meistä, joka vielä huomenna kävelee siihen aamuun, voi miettiä, 

että kävelemme ylitse niiden tuhansien ja tuhansien seinille roiskittujen rapojen, 

joita ennen ihmisiksi kutsuttiin - nyt vain oheisvahingoiksi.